Käsikirjoitus: Borgeson - Long - Singer - työryhmä
Ohjaus: Miika Muranen
Näyttelijät: Tuukka Huttunen, Mikko Nousiainen ja Teemu Palosaari
Tuotanto: Hämeenlinnan Kesäteatteri ja Teatteri Siperia
Esitys Hämeenlinnan Kesäteatterissa 18.7.2012
Joo! Tällaistakin kesäteatteri voi ja kaikin mokomin saa olla. Repliikein katkotut iskelmäkonsertit, paikallishistorialliset murrenäytelmät, puskafarssit ja julkkiselämäkerrat ovat tuttuja kesätyylejä, mutta kun tämän esityksen näkee niin tajuaa, kuinka paljon virkistäviä uusia tuulia on kaivattu.
Alunperin näytelmä on amerikkalaisen Reduced Shakespeare Company -teatteriryhmän luomus. Näytelmää on esitetty Suomessakin monessa teatterissa ja kokoonpanossa nimellä William Shakespearen kootut teokset (suomentaja Tuomas Nevanlinna). Hämeenlinnassa työryhmä on muokannut ja koristellut tekstiä lisäten siihen paljon Suomen, Hämeenlinnan ja Teatteri Siperian värejä, ja siksi sen leuat purevat terävästi ajan hermoja ja katsojien nauruhermoja. Rakkaus, kuolema, alkoholi ja pikkutuhmuus ovat mukana kuin missä tahansa kesäteatterissa, mutta nuoret taitavat ammattilaiset eivät pysähdy niiden rapakkojen ääreen itseään peilailemaan vaan roiskaisevat lätäköt hajalle laukaten edemmäs.
Hämeenlinnan Kesäteatterissa näytelmän juonena ei nimestä huolimatta suinkaan ole Shakespearen näytelmät vaan teatteri teatterissa. Teatterinjohtaja ottaa vastaan Shakespeare-haasteen, ja juoneksi muodostuu kertomus teatteriseurueen synnystä, esityksen ja roolien rakentamisesta, valtataisteluista ja kovasta pelistä kulissien takana. Vaikka ruumiita ei synny shakespearelaisissa määrin, näyttämön hallitsijat kokevat valtakuntien hallitsijoiden kohtaloita kuin Shakespearen tragedioissa ikään. Katsoja, jolle teatteri työnä on vieras maailma, saa näytelmästä maukkaita tiedonjyväsiä.
Kaunokirjallisuuden puolella tuntuu olevan muotia kirjoittaa romaaneja, joissa henkilögalleriaan kuuluu kirjailija tai muuten vain kirjoittava ihminen. Liekö tämä seurausta siitä, että esikoisteoksen julkaisun jälkeen elämä kapenee kirjallisessa maailmassa töytäilyyn, koska kilpailu on kovaa. Kun sitten seuraaviin kirjoihin pitää löytää aiheet, ainoa elämä josta havaintoja on ehditty tehdä, on kirjoittavien ihmisten elämä.
Shakespearen kootut teokset -näytelmä on esimerkki samasta ilmiöstä teatterin puolella. Teatteri-ihmiset tekevät näytelmiä teatterin tekemisestä. Vähintään särjetään kuvitelma, että näyttämön tapahtumat tapahtuisivat omassa suljetussa maailmassaan - yleisö otetaan mukaan näytelmään, heille selostetaan mitä näyttämöllä tapahtuu, tai heitä pyydetään osallistujiksi näytelmään.
Pikkuhiljaa kirjallisuus ja teatteri eriytyvät tavallisten ihmisten elämästä tutkimaan ja esittämään vain itseään. Toivottavasti löytyy aina niitäkin taiteilijoita, jotka tuntevat elämää laajemmin, ihan tätä tavallisten ihmisten verihikistä konttausuraa.
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
torstai 5. heinäkuuta 2012
Retoriikan sanoma
Kesäkuussa Hämeenlinnan tienoille osui harvinaisen paljon hengellisiä kesäjuhlia. Sanan Suvipäivillä, Vapaakirkon kesäjuhlilla ja Suviseuroissa kuuntelin puhujaa puhujan perään. Kun puhuja, sanoma ja retoriikka astuivat puhujanpönttöön ja lähtivät siellä vaeltelemaan kukin omaa tietään, niin mitä kuulija jäi seuraamaan?
Puhuja A on saanut aiheekseen esitellä työalaa, joka ei minua henkilökohtaisesti kiinnosta. A puhuu selkeäksi kirjoitettua tekstiä kuuluvalla äänellä kuin johtaja tiistaiaamun työmaapalaverissa. Kuuntelen lievästi sorahtavaa ärrää ja huomaan muiden äänteiden soljuvan sen sijaan harvinaisen kirkkaina ja täsmällisinä. Kovassa vauhdissakin kaikki vokaalit ja konsonantit tietävät paikkansa ja säilyttävät itsetuntonsa ja persoonallisuutensa. Ihastun. Unohdan aiheen ja tuijotan ääntöelimistön vaivatonta toimintaa. Onko salaisuus ärräviassa, joka kenties on pakottanut A:n taistelemaan kuin Demosthenes meren aaltojen äärellä.
Puhuja B on huumorimiehen maineessa. Joka toisessa lauseessa on vitsi, joka kerrotaan hyvin, mutta vaikka kuulin vitsit ensi kertaa, tunnistin ne vanhoiksi. Mistä semmoisen tietää? Markkinoiden helppoheikit suolsivat puhetta kuin koneet, koukuttavia voimakkuuden ja rytmin vaihteluita ei ollut, eikä kuulijoiden reaktioista välitetty. Tuotteet menivät ilmankin kaupaksi. Niin saa B:kin sanomansa myytyä, mutta tuskin kuulijat helppoheikiltä ostettua rättitiuta muistorikkaana arvoesineenä pitivät.
Puhuja C on paljon vartija. Hänen puheensa saattaa ratkaista koko juhlien arvosanan kuulijoiden mielissä. Sanat ovat dramaattiset: käänteitä, murhetta ja rauhaa. Sanattoman viestinnän mallin puhuja on ehkä opetellut karismaattisilta massakokousmagneeteilta ja ympännyt sen sellaisenaan tekstiinsä. Kuulen ärjyviä tavu- ja sanakorkoja mutta suomenkielelle luonnottomissa kohdissa. Käsi heiluu voimallisesti, mutta toistaa aina samaa rataa, vauhtia ja voimaa, joten menettää kärjekkäimmän ilmaisuvoimansa. Lopputulos saavuttaa silti asetetut tavoitteet. Kukaties yleisö kuuntelee enemmän omia odotuksiaan ja toiveitaan kuin puhujaa? Kun kovasti haluaa, niin kuulee ripsien räpsähdyksessä hääkellojen kumun.
Puhujat D ja E puhuvat liikkumattomina tummansinisissä puvuissa ja kravateissa. Toisen ääni on pehmeä ja vailla laaksoa ja kukkulaa, toinen korostaa katseen ylös nykäisyllä tärkeimpiä sanoja. Kädet pysyvät piilossa puhujanpöntön alla ja nousevat sieltä vain hetkeksi kääntämään papereita. D ja E uskovat kai niin lujasti sanomaansa, että hylkäävät persoonansa ja retoriikan merkityksettöminä. Joudun tunnelmaan kuin torkkuisin hellepäivänä puun varjossa ja kuuntelisin merisään luentaa radiosta, joka keittiössä haeskelee terävämpiä asemataajuuksia.
Raamatun mukaan Jeesus käytti puheissaan retorisia keinoja, ainakin taukoja, tunteita ja retorisia kysymyksiä tulee heti mieleen. Kun Jeesus alkoi puhujantehtävänsä, ihmisillä ei ollut mitään ennakko-odotuksia. Puhetilaisuuksia ei ilmoiteltu, valmisteltu ja lämmitelty. Mutta Jeesus pisti koko persoonansa rehellisesti peliin puhuessaan, ymmärsi retoristen keinojen merkityksen ja sanomaa oli riittämiin. Kuulijoita tuli, tuli ja tuli, syntyi keskustelua, kannatusta ja vastustusta, ja lopulta maailma muuttui.
Puhuja A on saanut aiheekseen esitellä työalaa, joka ei minua henkilökohtaisesti kiinnosta. A puhuu selkeäksi kirjoitettua tekstiä kuuluvalla äänellä kuin johtaja tiistaiaamun työmaapalaverissa. Kuuntelen lievästi sorahtavaa ärrää ja huomaan muiden äänteiden soljuvan sen sijaan harvinaisen kirkkaina ja täsmällisinä. Kovassa vauhdissakin kaikki vokaalit ja konsonantit tietävät paikkansa ja säilyttävät itsetuntonsa ja persoonallisuutensa. Ihastun. Unohdan aiheen ja tuijotan ääntöelimistön vaivatonta toimintaa. Onko salaisuus ärräviassa, joka kenties on pakottanut A:n taistelemaan kuin Demosthenes meren aaltojen äärellä.
Puhuja B on huumorimiehen maineessa. Joka toisessa lauseessa on vitsi, joka kerrotaan hyvin, mutta vaikka kuulin vitsit ensi kertaa, tunnistin ne vanhoiksi. Mistä semmoisen tietää? Markkinoiden helppoheikit suolsivat puhetta kuin koneet, koukuttavia voimakkuuden ja rytmin vaihteluita ei ollut, eikä kuulijoiden reaktioista välitetty. Tuotteet menivät ilmankin kaupaksi. Niin saa B:kin sanomansa myytyä, mutta tuskin kuulijat helppoheikiltä ostettua rättitiuta muistorikkaana arvoesineenä pitivät.
Puhuja C on paljon vartija. Hänen puheensa saattaa ratkaista koko juhlien arvosanan kuulijoiden mielissä. Sanat ovat dramaattiset: käänteitä, murhetta ja rauhaa. Sanattoman viestinnän mallin puhuja on ehkä opetellut karismaattisilta massakokousmagneeteilta ja ympännyt sen sellaisenaan tekstiinsä. Kuulen ärjyviä tavu- ja sanakorkoja mutta suomenkielelle luonnottomissa kohdissa. Käsi heiluu voimallisesti, mutta toistaa aina samaa rataa, vauhtia ja voimaa, joten menettää kärjekkäimmän ilmaisuvoimansa. Lopputulos saavuttaa silti asetetut tavoitteet. Kukaties yleisö kuuntelee enemmän omia odotuksiaan ja toiveitaan kuin puhujaa? Kun kovasti haluaa, niin kuulee ripsien räpsähdyksessä hääkellojen kumun.
Puhujat D ja E puhuvat liikkumattomina tummansinisissä puvuissa ja kravateissa. Toisen ääni on pehmeä ja vailla laaksoa ja kukkulaa, toinen korostaa katseen ylös nykäisyllä tärkeimpiä sanoja. Kädet pysyvät piilossa puhujanpöntön alla ja nousevat sieltä vain hetkeksi kääntämään papereita. D ja E uskovat kai niin lujasti sanomaansa, että hylkäävät persoonansa ja retoriikan merkityksettöminä. Joudun tunnelmaan kuin torkkuisin hellepäivänä puun varjossa ja kuuntelisin merisään luentaa radiosta, joka keittiössä haeskelee terävämpiä asemataajuuksia.
Raamatun mukaan Jeesus käytti puheissaan retorisia keinoja, ainakin taukoja, tunteita ja retorisia kysymyksiä tulee heti mieleen. Kun Jeesus alkoi puhujantehtävänsä, ihmisillä ei ollut mitään ennakko-odotuksia. Puhetilaisuuksia ei ilmoiteltu, valmisteltu ja lämmitelty. Mutta Jeesus pisti koko persoonansa rehellisesti peliin puhuessaan, ymmärsi retoristen keinojen merkityksen ja sanomaa oli riittämiin. Kuulijoita tuli, tuli ja tuli, syntyi keskustelua, kannatusta ja vastustusta, ja lopulta maailma muuttui.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)