Säveltäjä: Tauno Pylkkänen
Libretto: Tauno Pylkkänen - Väinö Linna
Kapellimestari: Markus Lehtinen
Ohjaus: Lauri Maijala
Esitys Oulun kaupunginteatterissa 18.1.2014
Rahikainen, Lehto ja Määttä eivät seiso kovennettua. Petroskoilainen nainen joukkoraiskataan suomalaisten voiton kunniaksi. Nainen osoittautuu Käkisalmeksi, ja Rokka käy hänen kanssaan henkilökohtaisia taisteluja myöhemminkin sodan kuluessa. Kariluodon käsiin kuolee lapsisotilas, joka seuraa häntä sen jälkeen zombina. Valkeaksi kalkittu Koskela ei kuole, tai sitten hän on alusta pitäen kuollut alistuessaan kuolemaan.
Näyttämöllä ei hakata pesukoneita eikä ammuta presidenttiä, mutta sini–likaharmaat Suomen liput Lammio sentään repii alas. ”Suomi on kuollut”, todetaan moneen otteeseen.
Ensimmäisen ohjausversion Pylkkäsen oopperasta teki Edvin Laine 1967. Lauri Maijalan käsiohjelmatekstin mukaan tuo versio oli Laineen elokuvaohjauksen tapaan ”naiivi ja muistuttaa --- mustavalkoista ja oman osapuolen glorifioivaa sotapropagandaa, mille Linna [romaaneissaan] osoittaa suoran halveksuntansa.” Maijala katsoo Linnan tekstiä rauhan aikamme etääntyneistä näkökulmista. Sota on tappamista, järjetöntä ja rumaa sellaista. Piste.
Oopperalajityyppiin sopivasti riennetään kuolemasta kuolemaan. Musiikki sen sijaan on katkelmia. Aariat eivät laajene linjoiksi vaan jäävät vuorosanojen resitoinniksi. Sitten kun kyllästytään resitoimaan, puhutaan vain. Modernein vapauksin ryyditetty romanttinen sävelaalto vyöryy orkesterimontusta aika ajoin ja muistuttaa tyylinäytettä. Orkesteri soittaa osuutensa eläväisesti ja täsmällisesti, laulajat ovat yleensä ottaen oudon hyviä. Etenkin Vanhalan roolin laulava opiskelija Tomi Punkeri ällistyttää äänellään.
Maijala kirjoittaa halunneensa kertoa ”yksittäisen ihmisen selviytymiskamppailusta ja -keinoista epäinhimillisissä olosuhteissa.” Tämä näkökulma toimii. Moni tuntematon sotilas saa lihaa roolinsa päälle. He eivät ole viihdyttäviä tragikoomikkoja kuten Laineen elokuvaversiossa vaan ihmisiä, jotka on lukittu samaan selliin odottamattomien valintatilanteiden kanssa. Näiden velikultien ratkaisumalleja on hyvä miettiä, sillä lopulta kuolee Suomi ja kuolevat kaikki. Hekin, mekin.
torstai 23. tammikuuta 2014
torstai 2. tammikuuta 2014
Vihan jumala
Yasmina Reza: Vihan jumala
Suomentaja: Reita Lounatvuori
Ohjaus: Heta Haanperä
Esitys Oulun kaupunginteatterissa 12.12.2013
Vajaa vuosi sitten Yasmina Rezan Taide-näytelmä Tampereen Teatterissa jätti pysyvän muistijäljen. Vihan jumala tuppaa unohtumaan, vaikka sen kuinka yrittäisi muistaa. Niinhän vihan jumalan aikaansaannokset maailmallakin haluaisi peittää kääntämällä lehdestä esiin urheilusivun.
Teini-ikää lähestyvät pojat A ja B tappelevat puistossa niin, että A huitaisee kepillä B:ltä kaksi etuhammasta poikki. A:n äiti yrittää tehdä mitätöidä vahingon suhteellistamalla sen kohteliaisiin pahoittelufraaseihin. A:n isä hallitsee vihan jumalaa selittelemällä ja juonittelemalla sen selän takana. Oikeus on sen, joka sitä parhaiten käskyttää. B:n äiti voittaa vihan tutkimalla sitä tieteellisesti. Hän on nitistänyt jopa Afrikan heimosotakatastrofin väitöskirjan kansien väliin, mutta sama juurtajaksainen analysointi ei tunnu toimivan poikien välisen sodan selvittelyssä. B:n isä vihaa perheen hamsteria ja yrittää siitä eroon salaa. Hän heittää sen oman onnensa nojaan kesyttömään kaupunkiluontoon.
Tilanteessa on hienot ainekset, mutta mihinkään ei päästä. Keskeisimmän roolin ottaa oksentelulla, humaltumisella ja kännykkäriippuvaisuudella sketsailu. Kun viime minuuteilla näyttämölle marssitetaan kaksi nahistelevaa pikkupoikaa, ilmeisesti muistuttamaan näytelmän alkutilanteesta, katsoja lähinnä pitkästyy, kun tuntuu, että jälleen alkaa yksi uusi juoni satojen edellisten lisäksi.
Näyttelijät tekevät hyvää työtä ja näytelmä pysyy juuri ja juuri kasassa. Mutta onko vika enemmän tekstissä vai ohjauksessa, kun esityksessä tuntuu etenevän ainoastaan pahoinvointi ja humala. A:n isän kohdalla suurin käänne on, että hänen puhelimensa rikkoutuu, mutta hän ei ole siitä moksiskaan vaan pysyttelee edelleen kaiken yläpuolella. Muiden henkilöiden muutokset liittyvät noloihin sanallisiin lipsahduksiin, kohteliaisuuden pettämiseen ja erilaisiin humaltumisiin.
Suomentaja: Reita Lounatvuori
Ohjaus: Heta Haanperä
Esitys Oulun kaupunginteatterissa 12.12.2013
Vajaa vuosi sitten Yasmina Rezan Taide-näytelmä Tampereen Teatterissa jätti pysyvän muistijäljen. Vihan jumala tuppaa unohtumaan, vaikka sen kuinka yrittäisi muistaa. Niinhän vihan jumalan aikaansaannokset maailmallakin haluaisi peittää kääntämällä lehdestä esiin urheilusivun.
Teini-ikää lähestyvät pojat A ja B tappelevat puistossa niin, että A huitaisee kepillä B:ltä kaksi etuhammasta poikki. A:n äiti yrittää tehdä mitätöidä vahingon suhteellistamalla sen kohteliaisiin pahoittelufraaseihin. A:n isä hallitsee vihan jumalaa selittelemällä ja juonittelemalla sen selän takana. Oikeus on sen, joka sitä parhaiten käskyttää. B:n äiti voittaa vihan tutkimalla sitä tieteellisesti. Hän on nitistänyt jopa Afrikan heimosotakatastrofin väitöskirjan kansien väliin, mutta sama juurtajaksainen analysointi ei tunnu toimivan poikien välisen sodan selvittelyssä. B:n isä vihaa perheen hamsteria ja yrittää siitä eroon salaa. Hän heittää sen oman onnensa nojaan kesyttömään kaupunkiluontoon.
Tilanteessa on hienot ainekset, mutta mihinkään ei päästä. Keskeisimmän roolin ottaa oksentelulla, humaltumisella ja kännykkäriippuvaisuudella sketsailu. Kun viime minuuteilla näyttämölle marssitetaan kaksi nahistelevaa pikkupoikaa, ilmeisesti muistuttamaan näytelmän alkutilanteesta, katsoja lähinnä pitkästyy, kun tuntuu, että jälleen alkaa yksi uusi juoni satojen edellisten lisäksi.
Näyttelijät tekevät hyvää työtä ja näytelmä pysyy juuri ja juuri kasassa. Mutta onko vika enemmän tekstissä vai ohjauksessa, kun esityksessä tuntuu etenevän ainoastaan pahoinvointi ja humala. A:n isän kohdalla suurin käänne on, että hänen puhelimensa rikkoutuu, mutta hän ei ole siitä moksiskaan vaan pysyttelee edelleen kaiken yläpuolella. Muiden henkilöiden muutokset liittyvät noloihin sanallisiin lipsahduksiin, kohteliaisuuden pettämiseen ja erilaisiin humaltumisiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)