Gabriel tuli takaisin!

Mika Waltarin sydämetön komedia Tampereen Työväen Teatterissa (25.2.2012)
Ohjaus: Tiina Puumalainen

Mitkä seinät! Tukevaa rautaverkkoa, johon on puhkottu tilaa pitsimäisille virkkuutöille. Wannabe-matriarkka Ulriikan (Soili Markkanen) luoma kotivankila valmiina torjumaan sisäänpääsyn kaikelta pahalta. Sanon "wannabe", koska etenkin esityksen alussa Ulriikan kovuus on niin pakotetun rouheaa, että katsoja arvaa sen murentuvan hyvin helposti. Ei tarvita kuin imelä kehu ryhdikkyydestä ja moraalin selkäranka on murrettu ja sävyjä riittää.

Kristiina (Jaana Oravisto) on suloinen hupsu, josta toisissa olosuhteissa olisi tullut maailman ihanin mummu. Elämänasenne säilyy positiivisena, vaikka kuinka elämä ja lähimmäiset riistävät ja raastavat, ja rakkautta ja ymmärrystä kaikkia kohtaan löytyy kun hetken aikaa rypistää.

Raili (Emmi Kaislakari) ilmaisee vähällä vaivalla paljon, vaikkei viivy pitkiä aikoja spottien loisteessa. Näyttelemisessä ei ole mitään näyttelemistä, vaan hän ottaa Gabrielin pihteihinsä ikään kuin ajatuksen voimalla, hänen määrätietoisuudessaan ei ole Ulriikan rouheutta.

Gabriel (Pentti Helin) on kaikkea muuta kuin lipevä limake. Hän on körilään kokoinen, muotoinen ja asuinen. Hän ei vaivaudu vääntämään naamaansa tai ääntään imarteleviin kiemuroihin, vaan halveksii uhrejaan näkemällä vähimmän riittävän vaivan.

Ohjaaja on löytänyt ihmeen tarkasti rajan, joka erottaa todentuntuisen fyysisen näyttelemisen  kohelluksesta ja commedia dell artesta. Henkilöt liikkuvat ja ilmaisevat reippaampaan tahtiin kuin Waltarin-aikalaisten vanhojenneitien ja seurapiirihurmurien voisi kuvitella elehtineen. Mutta niin elämä vain on muuttunut: korkea moraali ei tarkoita jähmettymistä.

Gabriel tuli siis jälleen takaisin 40-luvulta tähän päivään. Vanhanmallista puhenäytelmää on vaihteeksi nii-iin mukava katsoa. Draamaa on riittävästi, komediaa sopivasti, osuvaa dialogia ja mielenkiintoiset hahmot, istuvat nättelijät, ja kuitenkin se jokin on varmaan syvemmällä. Iloisen katselun jälkeen huomaa miettivänsä, mitä on se rakkauden nälänhätä, joka nykyihmisekin saa lankeamaan kohteitaan halveksivan mainonnan, viihteen ja päihteen uhreiksi väkivallan, raiskausten, mielen ja ruumiin sairauksien ja velkaantumisen riskistä huolimatta.