Hyvä teksti ei tyhjene tulkitsemalla

J. H. Erkko -lausuntakilpailu Tuusulassa, välierät 9.6.2012

Oman ajan kirjailijoita yritetään puristaa muutaman sanan määritelmiksi parin-kolmen teoksen pohjalta, tai yritetään löytää teosten teemoista ja tyyleistä edes joitakin eroja, joilla todistaa kirjailijan nerokasta laaja-alaisuutta. Sadan vuoden ajallinen etäisyys on niin pitkä, että laajakin tuotanto on kokonaisuus, jonka tavoitteet, tyyli ja ääni ovat helposti määriteltävissä. Vai ovatko? Kaukaiset tähdet näyttävät pieniltä pyöreiltä valoaukoilta taivaankannen pimeydessä, mutta jos emme käy paikan päällä, emme todella tunne niiden salaisuuksia.

1906 kuollut runoilija, näytelmäkirjailija, kansanvalistusmies ym. ym. J. H. Erkko on Suomen historiassa paljon enemmän kuin kullan murunen ja vasken palanen. Kirjailijasta itsestään löytyy tietoa netistä ja lähes koko tuotanto esimerkiksi Gutenberg-projektin sivuilta, joten ei niistä sen tarkemmin tässä yhteydessä. Tänään J. H. Erkko -lausuntakilpailun välierään valitut seitsemän lausujaa polskuttivat hänen suuressa tuotannossaan kuin sukeltajat Itämeren aarrelaivahylkyjen sisuksissa. Pääsin katsomaan viisi vartin esitystä katsomon puolelta ja nautin esitystaiteen ihmeestä.

Nopeasti luettuna Erkon teksteissä on viehättävää menneen ajan nostalgiaa, puhdasotsainen innokas vire, hiukan hupaisa nykysanastoisen lukijan silmin. Samoja runoherkkupaloja vilahti eri esittäjillä, mutta kuitenkin aivan erilaisten maailmojen rakennuskivinä. Yksi esittäjä löysi Erkon tuotannosta aikuistumiskriisissä kärvistelevän nuoren naisen, toinen elämästä kyllänsä saaneen koiran yksinhuoltajan, seuraava väkivaltaan ja alkoholismiin ajautuvan nuoren idealistin, sitten näimme modernisaation yllättämät hengelliset johtajat, tasa-arvoista rakkautta etsivän määrätietoisen naisen ja sarjaihastujapojan. Jokainen teksti oli esitettynä kuin eilen kirjoitettu, enemmän totta kuin nykyhetki.

Kun maailman näkee peräkkäin viidestä näkökulmasta, tajuaa monimuotoisuuden arvon. Jokainen esittäjä on aistinalusta, joka kiinnittää huomiota erilaisiin asioihin ja ilmaisee sen toisille aistinalustoille sillä kokemuksella ja taidolla, jonka on saanut elämässä saaliikseen. Tähän aistinnan ja ilmaisun tiheään vuorovaikutukseen on jotensakin omituista liittää ajatus kilpailusta. Ehkä tällaista moneuden ihmettä ei saada esiin kuin kilpailuun houkuttelemalla - kilpailuunhan perustuu niin moni asia nyky-yhteiskunnassa sairaiden hoitamista myöten.

Joitain mitattavia asioita täytyy keksiä, jotta kilpailu olisi kilpailu. Voidaan arvioida esimerkiksi teknisiä esitystaitoja, tekstivalintojen draamallista jäsennystä tai esiintyjän nöyryyttä noudattaa kilpailusäännöissä asetettuja rajoja. Mutta silti kilpailun suurin merkitys niin katsojille kuin kirjailijan arvon ymmärtämiselle on rikkaudessa, jonka avaavat erilaisten esittäjien erilaiset tulkinnat.