Retoriikan sanoma

Kesäkuussa Hämeenlinnan tienoille osui harvinaisen paljon hengellisiä kesäjuhlia. Sanan Suvipäivillä, Vapaakirkon kesäjuhlilla ja Suviseuroissa kuuntelin puhujaa puhujan perään.  Kun puhuja, sanoma ja retoriikka astuivat puhujanpönttöön ja lähtivät siellä vaeltelemaan kukin omaa tietään, niin mitä kuulija jäi seuraamaan?

Puhuja A on saanut aiheekseen esitellä työalaa, joka ei minua henkilökohtaisesti kiinnosta. A puhuu selkeäksi kirjoitettua tekstiä kuuluvalla äänellä kuin johtaja tiistaiaamun työmaapalaverissa. Kuuntelen lievästi sorahtavaa ärrää ja huomaan muiden äänteiden soljuvan sen sijaan harvinaisen kirkkaina ja täsmällisinä. Kovassa vauhdissakin kaikki vokaalit ja konsonantit tietävät paikkansa ja säilyttävät itsetuntonsa ja persoonallisuutensa. Ihastun. Unohdan aiheen ja tuijotan ääntöelimistön vaivatonta toimintaa. Onko salaisuus ärräviassa, joka kenties on pakottanut A:n taistelemaan kuin Demosthenes meren aaltojen äärellä.

Puhuja B on huumorimiehen maineessa. Joka toisessa lauseessa on vitsi, joka kerrotaan hyvin, mutta vaikka kuulin vitsit ensi kertaa, tunnistin ne vanhoiksi. Mistä semmoisen tietää? Markkinoiden helppoheikit suolsivat puhetta kuin koneet, koukuttavia voimakkuuden ja rytmin vaihteluita ei ollut, eikä kuulijoiden reaktioista välitetty. Tuotteet menivät ilmankin kaupaksi. Niin saa B:kin sanomansa myytyä, mutta tuskin kuulijat helppoheikiltä ostettua rättitiuta muistorikkaana arvoesineenä pitivät.

Puhuja C on paljon vartija. Hänen puheensa saattaa ratkaista koko juhlien arvosanan kuulijoiden mielissä. Sanat ovat dramaattiset: käänteitä, murhetta ja rauhaa. Sanattoman viestinnän mallin puhuja on ehkä opetellut  karismaattisilta massakokousmagneeteilta ja ympännyt sen sellaisenaan tekstiinsä. Kuulen ärjyviä tavu- ja sanakorkoja mutta suomenkielelle luonnottomissa kohdissa. Käsi heiluu voimallisesti, mutta toistaa aina samaa rataa, vauhtia ja voimaa, joten menettää kärjekkäimmän ilmaisuvoimansa. Lopputulos saavuttaa silti asetetut tavoitteet. Kukaties yleisö kuuntelee enemmän omia odotuksiaan ja toiveitaan kuin puhujaa? Kun kovasti haluaa, niin kuulee ripsien räpsähdyksessä hääkellojen kumun.

Puhujat D ja E puhuvat liikkumattomina tummansinisissä puvuissa ja kravateissa. Toisen ääni on pehmeä ja vailla laaksoa ja kukkulaa, toinen korostaa katseen ylös nykäisyllä tärkeimpiä sanoja. Kädet pysyvät piilossa puhujanpöntön alla ja nousevat sieltä vain hetkeksi kääntämään papereita. D ja E uskovat kai niin lujasti sanomaansa, että hylkäävät persoonansa ja retoriikan merkityksettöminä. Joudun tunnelmaan kuin torkkuisin hellepäivänä puun varjossa ja kuuntelisin merisään luentaa radiosta, joka keittiössä haeskelee terävämpiä asemataajuuksia.

Raamatun mukaan Jeesus käytti puheissaan retorisia keinoja, ainakin taukoja, tunteita ja retorisia kysymyksiä tulee heti mieleen. Kun Jeesus alkoi puhujantehtävänsä, ihmisillä ei ollut mitään ennakko-odotuksia. Puhetilaisuuksia ei ilmoiteltu, valmisteltu ja lämmitelty. Mutta Jeesus pisti koko persoonansa rehellisesti peliin puhuessaan, ymmärsi retoristen keinojen merkityksen ja sanomaa oli riittämiin. Kuulijoita tuli, tuli ja tuli, syntyi keskustelua, kannatusta ja vastustusta, ja lopulta maailma muuttui.