Kaunotar ja Hirviö

Sirkku Peltola: Kaunotar ja hirviö
Ohjaus: Reija Isosuo
Esitys: Hämeenlinnan Teatteri, koululaisnäytös 18.9.2012

On aikamoinen haaste ottaa ohjelmistoon satu, joka on aiemmin käynyt Walt Disneyn tuotantokoneiston läpi. Helsingin kaupunginteatteri synnytti joku vuosi sitten oman kaunottarensa ja hirviönsä Disneyn valvoman reseptin mukaan ja menestyi, mitäs muutakaan. Hämeenlinnan Teatteri on päättänyt ajatella itse. Tyttöjen vessassa esityksen jälkeen koululaiset hymyilivät ja kehuivat näytelmän olleen aika kiva.

Sirkku Peltolan käsikirjoitus vuodelta 1995 yhdistää kekseliäästi monta tuttua satua, ja näiden viittausten hoksaaminen on nautinto aikuiskatsojalle. Erityisesti lumosi loppukohtaus, jossa ilkimykset saivat ansaitun palkkansa. Aplodien jälkeen katsomossa hihitettiin pörröiselle pitkälle hännälle, jonka yksi sai kiusakseen.

Koululaiset seurasivat näytelmää hiirenhiljaa silloin tällöin tirskahdellen, joten ilmeisesti käsikirjoituksesta löytyi myös heitä kiinnostava tulkintataso. Väliajalla ryhmien valvojat vielä selvittivät halukkaille juonen saloja. Selkeys tuo turvaa.

Mitään pelättävää näytelmästä ei voinut kenellekään jäädä, niin laimennettu olivat näytelmän tunneskaala. Kaunottaren ilkeät sisarpuolet eivät käyttäneet fyysistä väkivaltaa ja henkinen oli etäännytetty sarjakuvamaiseen liioitteluun. Koomisiksi piirretyt pahikset oli pistetty puhumaan (hillittömän hauskat!) repliikkinsä niin luonnottomilla äänirekistereillä ja puff-mäiskis-pam-nopeasti, ettei niiden sisällöstä tahtonut saada selvää. Puvustus oli lainattu Disney-elokuvasta: ranskahtavaa aatelistoa ja maalaisasujaimistoa. Tytärten kosijat olivat ilmetty Lumière ja Könni. Hirviö oli liikekieleltään elokuvaitsensä, tosin siroin ja elegantein raajoin.

Hämeenlinnan Hirviö käyttäytyi ensikohtaamisesta alkaen kohteliaasti Kaunotarta kohtaan, joka puolestaan ei pelännyt Hirviötä lainkaan, arasteli vain hiukan rujoja kasvoja, mutta ilmoitti, että kasvoissa on toki tiettyjä ongelmia, mutta että hän on oppinut katsomaan pintaa syvemmälle. Mitään jännitettä ei syntynyt. Hirviö kosikin tuota pikaa ja ilmoitti, että jos avioliittoa ei synny, niin platoninen avoliitto oli aivan yhtä hyvä vaihtoehto.

Kohtaukset etenivät kuin sanomalehden sarjakuva, jossa joka stripin jälkeen on vuorokauden mittainen tauko. Liekö tosin syytä siinäkin, että Turkka Mastomäen roolia oli esityspäivänä joutunut paikkaamaan Heikki Paavilainen ja sellainen tilanne pistää näyttelijät hoitamaan homman niin sanotusti varman päälle.

Kuinka paljon lapsia pitää varjella jännitykseltä ja pelolta, jos niistä kuitenkin selvitään onnelliseen loppuun? Ei kai sentään näin paljon? Lavastukseen ja puvustukseen on selvästi käytetty paljon aikaa, vaivaa ja rakkautta ja lopputulos hellii silmää. Samaa eloisuutta olisin suonut myös roolihenkilöiden elämään, kullekin luontonsa mukaan. Siitä huolimatta kiitos ohjaajalle ja työryhmälle miellyttävästä parituntisesta!