Hannah ja rakkaus

Savyon Liebrecht - Taru Mäkelä: Hannah ja rakkaus
Ohjaaja: Taru Mäkelä
Rooleissa: Seela Sella, Elena Leeve, Matti Onnismaa, Kasimir Baltzar
Tampereen Työväen Teatteri, 24.3.2012

Nyt osui tielle vanha kunnon puhenäytelmä, jota on tullut kaivattua pitkään. Puhetta oli, ei paljonkaan liikettä paitsi vispaavia käsiä. Ensimmäisissä kohtauksissa käsivispiä riitti kiusaksi asti, tuli ihmeteltyä että miten tällä tasolla, kun tästä jo kesäteatteriharrastajiakin kovistellaan. Sitten draamalliset panokset kovenivat niin että kädet unohtuivat niin katsojalta kuin näyttelijöiltäkin.

Päähenkilöinä olivat saksalaiset filosofit Hannah Arendt ja Martin Heidegger, jotka elivät kahden sodan yli. Filosofiasta draamaa? Filosofiaa, totisesti! Draamaa, totisesti! Tai no, olihan siinä viehäkkeenä, alkuna ja loppuna rakkaustarina, mutta rakkaustarina (vaikkakin perustuu historiallisiin tosiasioihin) oli samalla tarina erilaisten filosofioiden suhteesta toisiinsa ja elämänvalintoihin. Filosofian ja rakkauden lisäksi tarinaan vispattiin myös syyllisyyttä ja syyllisten nimeämisen tarve. Peittääkö rakkaus kaiken, uskooko ja kärsiikö se kaiken? Onko tietämisemme vajavaista ja rakkaus suurin?

Hannah Arendtin, filosofian opiskelijan pyrkimyksensä on tulla todeksi itsekseen, ajatella ja ymmärtää, toteuttaa kutsumustaan. Lopputulos tästä on tunnustetun filosofiaseman lisäksi viha ja syytökset: Hannahia boikotoidaan niin Euroopassa, Israelissa ja Amerikassa kuin opiskeluaikaisen hylätyn kosijan ja hänen perikuntansa taholta. Kova hinta yrityksestä ajatella ja rakastaa.

Ensin oli tavallinen tarina: nuori lahjakas opiskelijaneito plus vanhempi karismaattinen perheellinen yliopiston filosofian opettaja. Kumpikin jää omalla tavallaan riippumaan suhteeseen, vaikka se välillä katkeaa ja parikymmentä vuotta myöhemmin herää ystävyytenä. Tätä on. Mutta Saksan kansallissosialismin nousu juutalaisvainoineen on (toivottavasti) ainutkertainen ilmiö.

Koska Hannah on juutalainen ja Martin innokas kansallissosialisti, ulkopuolisten on helppo tuomita suhde mahdottomaksi ja mädäksi. Kahden eri lailla ajattelevan ihmisen välillä ei voi olla rakkautta, he väittävät. Mutta entä jos on? Hannahin ja Martinin rakkaus ei ole vaaleanpunaista tai aistillisen purppuraista, mutta jokin heitä yhdistää sodan jälkeenkin, vaikka Martin ei Saksan suuruuden hetkinä säästä "pikkujuutalaistaankaan" juutalaisuuden seurauksilta.

Tällaista suhdetta ulkopuolisten on mahdoton käsittää. Koska Hannahin ja Martinin suhde jatkuu sodan jälkeenkin, ei ole muuta selitystä kuin että Hannah on natsien kätyri ja hänen tieteellinen työnsä piilopropagandaa. Koska Hanna filosofina pyrkii näkemään A. Eichmannin oikeudenkäynnin väreissä eikä musta-valkokanavalta, hän on natsi. Koska hylätty kosija on jäänyt luuloon, että Saksan hulluina vuosina Hannah oman pidätyksensä yhteydessä olisi ilmiantanut hänet (vaikkei luulolle ole perusteita), kosijan poika haluaa kostaa Hannalle sekä isänsä että Israelin kansan kärsimykset. Muuta selitystä ei ole, koska Hannah veljeilee natsin kanssa ja kieltäytyy toistamasta kirjoissaan samoja fraaseja, joita "Israelia rakastavat" käyttävät.

Kukaan ei kuuntele, kukaan ei halua ymmärtää. Vain Martinin kanssa Hannahilla on "symmetrinen" suhde, jossa voi olla oma itsensä, vaikka filosofiset maailmat ja elämänvalinnat ovat erilaiset. Pitääkö ihmisen luopua ymmärretyksi tulemisesta ja ystävyydestä vain siksi, että saisi ulkopuolisten hyväksynnän?

Näkemisen ja ajattelemisen arvoinen näytelmä nykypäivänä, kun on-off-maailma karsii värejä yltään.