Viettelyksen vaunu

Tennessee Williamsin näytelmä Viettelyksen vaunu
Ohjaus: Pasi Lampela
Tampereen Työväen Teatterissa 8.3.2012

Onko toisen ihmisen ymmärtäminen velvollisuus, suvaitsevaisuuden osoitus vai rakkautta? Jos sanoo ymmärtävänsä, jääkö oikeutta kritisoida toisen valintoja? Ymmärtäminen on usein vain pehmeää ja pyöreää psykologiaa, jolla pyritään varmistamaan oma turvallisuus erilaisen ihmisen tai ilmiön vaikutuspiirissä. Tai ymmärtäminen on nimeämisen taitoa: kun tiedät nimen kaikille toisen ominaisuuksille, liikkeille ja piirteille, selität hänet tyhjäksi, eikä vieraus enää pelota.

TTT:n Viettelyksen vaunussa Stella (Petra Karjalainen) ymmärtää isosiskoaan Blanchea (Merja Larivaara) viimeiseen asti. Vielä kun tosiasiat on paljastettu kaikkien nähtäviksi, Stellalla on vielä yksi kaiken kattava ymmärtävä selitys:  kaikki johtuu Blanchen nuoruuden erikoisesta tapahtumasarjasta, jonka todenperäisyys jää näytelmässä kutkuttavasti auki. Mikä on siskosten ikäero - onko Stella vain kuullut  tarinasta Blanchen version? Miksi Blanche toistaa itse ihmissuhdesotkuja, jollaisten kertoo murskanneen hänen sydämensä ja teiniavioliittonsa?

Samoin Stella ymmärtää viimeiseen asti miehensä Stanleyn (Tommi Raitolehto) itsekeskeistä aggressiivista isännyyttä sekä sisaren ja Mitchin (Auvo Vihro) epätoivoista rakkaustarinaa. Stella yrittää pelastaa pienen maailmankaikkeutensa ymmärtämällä, suvaitsemalla ja rakastamalla. Tulos on sama kuin Eedenin puutarhassa joitakuita tuhansia vuosia sitten, vastaluotua maailmaa syleilevä rakkauden punerrus muuttuu totuuden paljastuttua verenpunaiseksi arjeksi, velvollisuusvetoiseksi sitoutumiseksi.

Aluksi kaikki on niin herttaista. Stella ja Stanley rakastavat toisiaan kiihkeästi ja paljon anteeksi antaen. Kaikki on paljasta niin heidän kuin naapureiden silmille. Blanche pyrkii ensisijaisesti piiloutumaan, kätkemään kasvonsa vaikuttaakseen siltä mitä haluaisi olla. (Tosin Larivaaran sanavalmiiseen ja määrätietoiseen vanhapiikaopettajattareen on vaikea yhdistää hermosätkyistä höyhentä, etenkin kun äänikin on särisevän kova Raitolehdon ja Karjalaisen luontevaan puheeseen verrattuna.)

Missä alkaa ja päättyy ihmisen vastuu puheistaan? Vaikka humalatila vaikuttaisi lieventävästi rangaistuksiin, joku vastuu lakia rikkoneelle kuitenkin jää, vähintään syyllisen viitta hartioille. Entä jos wanna-be-imagon sekoittama ihminen vastuuntunnottomasti käyttää toisia hyväkseen ja vielä pilkkaa ja komentaa heitä kuten Blanche, pitääkö kaikki vain peittää villaisella ja ymmärtää, ymmärtää, ymmärtää. Niin epätasa-arvoinen tilanne ei voi olla jättämättä katkeruutta ja vihaa ymmärtäjien sydämiin, ja ne kukkivat kauniisti, kun aurinko tarpeeksi hiostaa.

Entä Stanley, tuottaako hänen pyrkimyksensä totuuden löytämiseen parhaimman tuloksen? Ilman häntä näytelmän ihmiset tarpoisivat suomudassa hamaan kuolemaansa. Totuuden löytäminen saa aikaan muutoksen ja toimintaa. Loppukohtauksessa nähdään, että Stanleyn rakkaus vaimoonsa Stellaan ei järky. Mutta Blanche! Hammas hampaasta ja raha rahasta: viisaudenhammas etuhampaasta tai euron kolikko satasen setelistä. Kärsittyään vähintään puoli vuotta (Stellan raskauden toteamisesta synnytykseen) Blanchen ylimielistä keikailua Stanley otti muutaman minuutin rajun kostonhetken. Onko henkinen väkivalta ymmärrettävämpää kuin fyysinen? Ja kuitenkin: Stanleyn laskennallisesti kokonainen totuus ja murto-osan mittainen kosto ei ottanut huomioon Stellan vilpitöntä rakkautta, jonka hän samalla menetti. Totuus vai rakkaus, oikeudenmukaisuus vai rakkaus, ymmärtäminen vai rakkaus, kosto vai rakkaus, rakkaus vai rakkaus - kuin lähtisi jouluostoksille vain pari euroa kukkarossa.

P. S. Näytelmän kirjoittamisen aikaan mielen sairauksien hoito oli ilmeisesti pahempaa kuin sairaudet itse, muuten en voi käsittää, miksi Stella ei halunnut siskoaan hoidettavan sairaalassa, vaan toivoi tämän jäävän kotiin tuhoamaan itseään ja lähimmäisiään.