Seitsemännen portaan enkeli

Frank McCourtin romaanin pohjalta dramatisoineet Maija Sydänmaanlakka ja Hannu Matti Tyhtilä
Ohjaus: Hannu Matti Tyhtilä
Musiikki: irlantilaista kansanmusiikkia, suomennokset AP Sarjanto
Hämeenlinnan Teatteri (13.3.2012)

Hämeenlinnan Teatterin Seitsemännen portaan enkeli soi ja laulaa kuin seitsemännen taivaan enkeli.  "Ei oo meillä rikkautta, ei oo maamme viljavaa, vaan on laulun runsautta, kylvämättä kasvavaa." Jo ennestään irlantilaiseen musiikkiin perehtyneet muusikot, eloisat sovitukset, täydelliset suomennokset, näyttelijöiksi käsittämättömän taitavat laulajat - ei voi kuin nauttia ja ihmetellä. Ovelasti ohjatut lyhyet draamakohtaukset, jotka kertoivat lyhyyteensä nähden ihmeen suuria palasia kirjailija Frank McCourtin ja hänen synnyinperheensä kohtaloista, oli täsmällisesti ja aidosti näytelty. Voiko teatterilta enempää vaatia? Ehkä kohtuudella ei, mutta periaatteesta haluan löytää jotain epätyydyttävääkin. Jos kaikki olisi maailmassa täydellistä, tarvittaisiinko sanoja enää mihinkään?

Nykyään suositaan best seller -romaanien muuntamista useaksi mediaksi. Ylen Uusi päivä -sarjan transmedia-konsepti ei ole ainoa laatuaan. Myyneestä kirjasta tehdään elokuva, joka sitten sovitetaan kaikille tulosvastuisille teatterinäyttämöille ympäri maailman. Kunpa Simpsonit vielä muunnettaisiin animaatioista ihmisnäyttelijöillä miehitetyksi TV-draamaksi ja sitten teatteriin Viivin, Wagnerin, Fingerporin, Corto Maltesen ja kavereiden jatkoksi!

En ole lukenut Frank McCourtin romaania, mutta teatterisovituksestakin käy selväksi, että kyseessä on omaelämäkerrallinen teos. Perheen vaiheet olivat surkeat, kateeksi ei käy. Lyhyissä kohtauksissa käydään läpi koko kurjistumisen historia, johon musiikki ja yhteisöllisyys iskee toivon kipinää.

Silti. Tsehovin näytelmän nähtyään tai luettuaan katsoja huomaa tulleensa itse paljastetuksi ja kokee katharsiksen. Tämän (muun muassa tämän) romaanidraaman nähtyään ajattelee vain, että olipa niillä surullista, mutta kiva että jotkut heistä sentään selviytyivät. Hämeenlinnan Teatterin Verstas-näyttämöllä menee Strindbergin Neiti Julie äärimmäisen pelkistettynä versiona, mutta se pistää katsojan lujille. Kolme ihmistä näyttelee katsojalle hänen oman tarinansa. Neiti Julie palvelijoineen on sivuseikka siinä prosessissa, johon näytelmä katsojan syöksee.

Eräs lempipuheenaiheistani on uskon ja taiteen välinen jännitteinen suhde. Edellä oleva huomio voisi seurakuntaelämässä vertautua esim. pääsiäisvaellusnäytelmään, jossa kerrataan Jeesuksen kärsimyshistoria kirjasta toistetuin sanoin. Sen sijaan, että näytettäisiin, mitä nuo tapahtumat erilaisille ihmisille merkitsevät. Edellinen tyyli on kuin pyhäinjäännös (joka paljastuukin kasaksi ennen kristinuskoa eläneiden keidentahansa luita), jälkimmmäinen herättää koko seurakunnan murehtimaan omaa ja yleistä pahuutta ja iloitsemaan Jumalan armon tarjoamasta toivosta.